Porokylän Leipomon työntekijät esittelevät omat lempituotteensa – ruisleivät korostuvat valinnoissa

Tässä kolmen artikkelin juttusarjassa esitellään yhdeksän työntekijän lempparituotteet. Listoille on päätynyt ruisleipää, niin perinteisiä limppuja kuin uutta palaleipääkin, gluteeniton leivonnainen ja vaaleaa leipää.

 

elämysleipuri

Vehnäkauraleipä on hallintopäällikkö Anni Piirosen lemppari

Porokylän Leipomon Vehnäkauraleipä, etenkin lämpimänä syötynä, työkavereiden kanssa herkutellen, on Annin lemppari. Se sopii mainiosti myös lämpimiin voileipiin. Kova haastaja on Korpikulkijan Ohut Vaalea Ruis. Anni pohtii, tuleekohan lempituote vielä vaihtumaan.

Annin työhön kuuluu muun muassa budjetointia, ostojen kilpailutusta, hankintoja ja väliaikaisesti henkilöstötiimin vetovastuu, kun kollega on vanhempainvapaalla. Hallintopäällikön työ on monipuolista. Siihen kuuluu myös raaka-aineisiin liittyvää kustannuslaskelmaa, uuden budjetointiohjelman käyttöönottoa ja raportoinnin kehittämistä, työsuojelutoimintaa, sisäisten tapahtumien järjestämistä ja vaikkapa puhelinliittymien kilpailutusta.

Selvittelin, miten Vehnäkauraleipä mahtaa liittyä Annin töihin: muruina työpöydällä. Iltapäivän kiireissä välipalaksi tulee usein napattua leipää. Spontaanin vastauksen jälkeen Anni palaa pohtimaan asiaa tarkemmin – hän tekee tämänkin tuotteen parissa töitä esimerkiksi sopimalla raaka-aineiden ostohintoja.

 

elämysleipuri

Kiviarinaruis vei leipomotyöntekijä Eija Kortelaisen sydämen

Eijan lempparileipä on ollut jo pitkään Kiviarinaruis. Se on hänestä hyvä perusleipä, vaikka tulee hänen kokeiltua ajoittain uusiakin tuotteita.
Eija on tyytyväinen, että moni jo tietää meidän tuotteemme myös muualla Suomessa. Se on ammattiylpeyttä Eijan sanoin: kyllä meillä on hyvät tuotteet.

Eijan löytää useimmiten pulla- ja piirakkalinjalta Nurmeksen tuotantoyksiköstä. Haastattelussa Eija muisteli, että ennen pullapitkotkin letitettiin käsin, mutta nykyään tuotteet valmistuvat linjalla. Eija työskentelee sekä taikinan valmistuksessa, kranssien muotoilussa, että kukkojen valmistuksessa. Eijan 19. työssäolovuosi leipomolla starttasi juuri. Hän on iloinen, että on saanut nähdä, kun yritys on kasvanut. Leipomo on ollut hänelle hyvä työpaikka, kun on hyvät tuotteet ja hyvät työkaverit, jotka viljelevät huumoria.

 

elämysleipuri

Leipuri Natalia Inkina valmistaa lempparituotettaan Korpikulkijan ruispalaa

Nataliasta Korpikulkijan ruispala on huipputuote, koska hän pitää sen mausta ja se sopii hyvin mukaan otettavaksi. Hänen lempitäytteitään ovat hillot, mutta myös avokado ja lohi. Ruispala sopii hienosti myös valkosipulikrutongeiksi. Myös hänen puolisonsa pitää juuri tästä leivästä, joten se on itse asiassa heidän perheensä suosikki.

Natalia työskentelee samaa yksikössä, jossa Korpikulkijat valmistetaan. Hän pitää Rantalan yksiköstä, sillä siellä on vain vähän henkilökuntaa ja väljät työtilat. Haastattelupäivänäkin hän työskenteli palaleipälinjan pakkaamossa, tarkkaillen toimintaa ja tehden tarvittavia säätöjä. On arvokasta saada työskennellä oman lempituotteen parissa. Natalia kertookin, ettei osta kaupasta enää muuta leipää.