Uusi toimitusjohtaja Vesa Laitinen esittäytyy

Porokylällä alkuvuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti, kun Vesa Laitinen aloitti tehtävässään uutena toimitusjohtajana tammikuun alussa.

Ensimmäiset viikot ovat kuluneet tutustuessa leipomoyksiköihin, arjen tekemiseen ja ennen kaikkea niihin ihmisiin, joiden käsissä Porokylän tuotteet syntyvät, Vesa kertoo.

Laitisen tie Porokylälle sai alkunsa hänen halustaan kehittyä urallaan ja tarttua aivan uudenlaiseen haasteeseen. Ajatus kokonaisen yrityksen johtamisesta oli kytenyt hänellä mielessä pitkään, ja nyt tuo tavoite on konkretisoitunut käytännön tekemiseksi. Ensivaikutelma yrityksestä on ollut erittäin myönteinen. 

Jo lyhyessä ajassa on käynyt selväksi, että Porokylän Leipomon vahvuus on osaavassa ja sitoutuneessa henkilöstössä. Ammattitaito näkyy niin leipomon lattialla kuin tuotteiden laadussa – asioissa, jotka lopulta päätyvät myös kuluttajien arkeen, kertoo Vesa.

Vesa Laitinen ja Erik Kärki

Uudelle toimitusjohtajalle on ollut tärkeää olla aidosti läsnä siellä, missä arki tapahtuu. Hän on kiertänyt leipomoyksiköitä, seurannut tuotantoa ja pysähtynyt juttelemaan työntekijöiden kanssa.

Näin syntyy kokonaiskuva toiminnasta ja samalla varmistetaan, että Porokylän tekeminen pysyy juurillaan, Vesa taustoittaa.

Vesa Laitinen asuu perheensä kanssa Limingassa, mutta työ vie hänet viikoittain myös Nurmekseen ja Lieksaan. Läheinen yhteistyö yksiköiden kanssa on hänelle tärkeää, ja loppuosan työajasta hän tekee etätöitä kotoaan käsin.

Monipaikkainen työ mahdollistaa sekä läsnäolon leipomoilla että sujuvan arjen perheen kanssa, kiittelee Vesa.

Ensimmäisten viikkojen aikana Vesa on perehtynyt toimintaan yhdessä tiimin kanssa, suunnitellut tulevaa ja rakentanut arjen käytäntöjä lähitiiminsä kanssa. Avoimuus ja matala kynnys yhteydenpitoon ovat Vesalle tärkeitä arvoja.

Minuun voi olla yhteydessä monin tavoin, ja kasvokkain kohtaamiset ovat aina tervetulleita, kun arki sen sallii.

Laitinen on kokenut vastaanoton Porokylällä lämpimäksi ja innostavaksi. Katse on vahvasti tulevaisuudessa. 

Tavoitteena on pitää kiinni laadusta, kehittää toimintaa yhdessä ja varmistaa, että Porokylän tuotteet tuovat jatkossakin iloa ja makua kuluttajien arkeen.

Elämysleipurit toivottavat Vesa Laitisen lämpimästi tervetulleeksi osaksi työyhteisöä.

Lisätiedot:

Vesa Laitinen
Toimitusjohtaja
Porokylän Leipomo Oy
050 479 9382
vesa.laitinen@porokylanleipomo.fi

Porokylän Leipomo Oy on Suomen 6. suurin leipomo, suurin ruislimppujen valmistaja ja gluteenittomien kahvileipien ykkönen. Porokylän Leipomon tuotteet löytyvät kauppojen hyllyiltä ympäri Suomen. Vuonna 1983 perustetun pohjoiskarjalaisen perheyhtiön leipomot sijaitsevat Nurmeksessa ja Lieksassa. Yhtiöllä on myymäläleipomo Joensuussa. Porokylän Leipomossa työskentelee 180 työntekijää. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihtoa oli 26,3 miljoonaa euroa.  

Lue myös

vaniljakranssi
Osassa perjantaina 20.2.2026 toimitettuja Vaniljakranssi-pullia on virhe päiväysmerkinnässä. Tuote on merkitty parasta ennen -päiväyksellä 28.3.2026. Oikea päiväysmerkintä olisi kuulunut olla 28.2.2026. Takaisinveto koskee ainoastaan seuraavaa Porokylän Leipomon tuotetta: 6416192051098 Vaniljakranssi 350 g, parasta ennen -päiväyksellä 28.3.2026.
Teffjälkkäri ja kaurajälkkäri
Pakkausuudistuksen myötä Porokylän Gluteeniton haluaa laajentaa käsitystä gluteenittomista tuotteista osana monipuolista ja hyvinvoivaa arkea. Siinä missä pakkaus houkuttelee nappaamaan tuotteen kaupasta, jatkavat herkulliset maut samaa tarinaa.
Kouvola
Porokylän Leipomon myymäläleipomon toiminta päättyy 18.01.2026 Kouvolan Veturissa.
Gluteeniton kaurajälkkäri
Tuttu resepti, suurempi palakoko: pidetty Gluteeniton Kaurajälkkäri uudistuu, toiveita kuunnellen. Uudistettu gluteeniton kaurajälkkäri on osa leipomon gluteenittomien tuotteiden brändiuudistusta, joka lanseerataan markkinoille tammikuun 2026 lopussa. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää tuotevalikoimaa ja vastata entistä paremmin kuluttajien tarpeisiin, laadusta ja tutusta mausta tinkimättä.
Korpikulkijan Ohut Täysruis
Täysjyväpäivä 19.11. muistuttaa, että suomalaiset syövät yhä liian vähän täysjyvää. Haluamme muistuttaa, että täysjyvä ei ole vain terveyttä tukeva valinta, vaan myös maukas ja vastuullinen osa arkea. Kuluttajien on helppo lisätä täysjyvää, kun tuotteet ovat aidosti herkullisia.

Toivo Porokylän tuotteita omaan kauppaasi

Haluaisitko nähdä Porokylän Leipomon tuotteita omassa lähikaupassasi? Siirry kaupan sivulle ja jätä toive.

Tilaa uutiskirjeemme

Mitkä seuraavista aihealueista kiinnostavat sinua?