Suuntana kestävä huominen

Puhtaasti luonnosta – ympäristöä ajatellen

Itäsuomalainen puhdas pohjavesi, lähellä kasvanut kotimainen vilja, Pielisestä kalastetut muikut, suomalaisen karjatilan maito; näistä aineksista syntyvät Porokylän Leipomon aidot tuotteet. Olennaiset raaka-aineemme ovat paikannettavissa läheiseen Suomen luontoon.

Luonto on yhtä lailla Nurmeksen ja Lieksan leipomoissa käytettävän sähköenergian alkulähde. Molemmat tuotantolaitoksemme pyörivät tuulivoimalla, alkuperätakuulla merkityn GO-sertifioidun sähkön meille toimittaa paikallinen energiayhtiö PKS. Alkuperätakuu varmistaa, että sähkö on tuotettu luotettavasti uusiutuvalla energialla, jonka käyttöä takuulla halutaan edistää niin Suomessa kuin Euroopan unionin alueella.

Neljän miljoonan kilon vuosituotannon yhteydessä syntyy väistämättä hävikkiä ja biojätettä. Sen määrää olemme pystyneet onnistuneesti vähentämään määrätietoisin kehitysaskelin. Kokonaan emme pääse hävikistä eroon, mutta kaikki mitä jää jäljelle, menee täysimääräisesti hyötykäyttöön.

Biojäte matkaa lähimmälle biokaasulaitokselle Kuopioon ja jalostuu siellä liikennepolttoaineena tankattavaksi biokaasuksi. Jäljelle jäävä mädäte on hyvin ravinnepitoinen lannoite ja soveltuu peltoviljelyssä käytettäväksi. Luonnonläheinen ympyrämme sulkeutuu näin luonnollisella tavalla.

Suuntana kestävä huominen

Porokylän Leipomo on Suomen ensimmäinen leipomo, joka hyödyntää auditoinnin kautta saatua Ekokompassi-ympäristöjärjestelmää. Ekokompassi on käytännön työkalu ympäristöasioiden hallintaan ja toiminnan kehittämiseen.

Ekokompassin avulla säästämme luonnon ja oman toimintamme resursseja. Käytännön toimemme kohdistuvat mietitysti jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen, energian ja veden kulutukseen sekä kemikaalien käyttöön. Selkeä ja helposti lähestyttävä Ekokompassi on tuonut meille tuloksia kaikilla sektoreilla, mikä näkyy isossa kuvassa positiivisena vaikutuksena luontoon.

Koko henkilöstö kantaa vastuuta

Olemme avanneet ideaa tuottavasta ja tehokkaasta tavasta tehdä töitä isolle osalle henkilöstöä. Työkaluna on toiminut Lean-ajattelu, joka on ihmiskeskeinen ja asiakaslähtöinen tapa kehittää yrityksen toimintaa. Tavoitteena on järkevöittää toimintaa turhaa tekemistä karsimalla. Henkilöstömme on kouluttautunut Leaniin sisäisissä työpajoissamme.

Lean-ajattelun avulla olemme käyneet läpi linjastomme, suurimpina hyötyinä olemme saaneet pienennettyä hävikkiä ja hiottua prosesseja sujuvammiksi. Päästöt ovat seuraava tarkastelumme kohde. Siirtyminen biokaasuun uunien lämmittämisessä on edennyt jo ajatustasolta käytännön selvitystyöhön. Ajatuksemme ovat yhä puhtaammassa huomisessa.